Inga, a young professional expat is seeking herself, and looking for love and good life & work. After getting hired by a prestigious company in Seattle, Inga was hopelessly falling for Alex. Everything seems great, until she stumbles upon the biggest secret in her life. A hidden world begins to unravel in front of her eyes. How can she know what is real?
Inga never imagined her life to turn upside down like this. After getting hired into a prestigious company in Seattle, Inga was hopelessly falling for Alex, who doesn’t seem to be interested in her. Soon Alex realizes Inga is very good at her work and decides to exploit her talents, until they both get fired. As a result, Inga loses everything: her job, apartment, independence and self-confidence.
Meeting an artist, who also has visited the alternative reality, helps Inga to cope with her life. Inga wants to prove to Alex that her love and the alternative reality are both true, but almost gets them both killed by trying to visit together the place in between. Alex begins to resent Inga and decides to destroy her.
Rainbow in Kaanapali, HI - NCS 2021
Two moons
Turning her face up, Inga gazed at the two moons. While both were having friendlier color than the cool moon in Seattle or Waikiki, to her eye they also seemed to have slightly different hue. The bigger one shone with a touch of red tones in its light.
I wonder how many others have watched these moons. This is like being a part of an ancient ritual.
Inga closed her eyes letting moons shower her with their gentle light.
I can almost feel the light on my face.
The moons had been here before the dawn of humanity, and they would remain here long after humans had vanished.
The Forest
|
|
Stepping through the invisible gate with Alex was a very unsettling experience for Inga.
Instead of feeling the usual tingles and wonderful clarity enveloping her after the step, Inga was left with her heart racing and a cold sweat building on her forehead. She looked around and couldn’t see a tiniest flicker of blue anywhere, no ocean, no sky, just more of the trees and moss and huge boulders of cold rock. What is this place? And the time has changed. Shadows are so short it must be noon. Huge dark trees were looming over her, taking away the comforting presence of sunlight. These passive-aggressive giants were just waiting for the intruders to make a mistake and give them a reason to attack.
“What is this? Where ARE we?” said Alex, pale and breathing heavily. He sounded absolutely terrified; an expression Inga had never before heard in his voice.
“I don’t know. I have never been here before” said Inga, swallowing tears and fear.
“What do you mean you don’t know?” said Alex, and grabbed Inga’s shoulders, furiously shaking her so hard her teeth clattered.
“You have been vanishing into the secret world of yours for several weeks now, talking about what a wonderful place it is, with a cabin and all. So where – is – it?” The three last words were accentuated with three additional shakes.
|
“Let go of me!” said Inga and stepped backwards. “This place is nothing like my cabin on the beach. I can’t see or even hear the ocean, so I have no idea about where we could be. Let’s try going back where we came from!”
Inga knew better than that, but she still wanted to try to track their few steps to the place where the portal had been. Yep, the gate already vanished, this is another anomaly. But how did this happen? And how can we get back
? Nauseating panic began to tie her insides into tight knots. What if they were truly lost, and could never get back home? How could something like this even happen? Inga glanced at Alex, shivering with the thought about the aftermath of this incident when a sudden swooshing sound emanated from the darkest part of the forest. The previous silence they had already gotten used to made this new sound creepier than anything they had ever experienced. Alex and his temper is the smallest of my problems right now!
Sailboat and crab pots
There was a loud thump, when the oar hit her behind the ear. The woman had no time to react to this attack, as she was already unconscious when she hit the deck of the sail boat and laid there limp like a ragdoll. This was probably a good thing, because she would have felt awfully humiliated when her clothes were torn and cut off, and a biodegradable rope was tied to her ankles. The other end of the rope was tied to a defunct crab pot, filled with rocks to keep the body in the bottom of the ocean.
An observer would have noticed the splash, when the incapacitated body was heaved over the ocean side of the boat, alas, there was nobody to witness the violence, except the floating jellyfish hitchhiking a lift from the current, and an occasional seagull flying by the reefs. The time had been carefully chosen: the low tide allowed the body to sink fast to the bottom, and let the crabs to start their feast as soon as possible. Such darlings as the crabs were, efficient and tasty!
The skipper took a last glance over the area, to be sure to visit the same place in few days and see if there was anything suspicious floating around. Then the sails took the wind and the beautiful boat danced over the waves towards the islands.
Dark Rainbow (my WIP) is the first book in Dreamportal Series. Stay tuned.
Suomalainen Skyenflank - Finnish Skyenflank
Alas, alemmas, maankamaralle oli niin kovin pitkä matka.
Yhdessä pudoten, lähekkäin ja silti erillään, yksilöinä ja erottamattoman yhtenäisinä. Tämä oli tärkein tehtävämme koskaan. Muodostelman etäisyyksien koordinointi oli täydellisyyteen hiottua syöskyessämme alaspäin.
Ada katseli ymparilleen vanhassa kesämökissään metsän keskellä. Kuinka hän rakastikaan mökillä olemista! Ikkunalaudalle putoilevien sadepisaroiden rentouttava poljentaa, vanhaa lepotuolia mökin parhaassa paikassa: länteen päin avautuvien erkkeri-ikkunoiden vieressä. Ei katumelua tai naapureita. Mökki oli paras paikka lukemiseen, rentoutumiseen, mietiskelyyn ja päivätorkuille.
Joka viikonloppu mökin pihaan ajaessaan – jopa silloinkin kun säätiedoitus lupasi jatkuvaa sadetta. Ada päättäväisesti sulki työasiat ja huolet pois mielestään, keskittyen nauttimaan luonnosta ja rauhasta ilman keskeytyksiä. Monet Adan ystävistä pitivät häntä outona; eksentrinen oli heidän ilmaisunsa. Muiden sanavalinnat ollivat haavoittavampia.
Odottamattomat esteet olivat merkittävä uhka muodostelmallemme. Ne voitiin välttää vain uhraamalla osa ryhmän jäsenista lähitulevaisuuden kartoittamiseen.
Mutta jos uhreja tulisi liian monta, fuugan kokonaisuus muuttuisi. Sitä emme voineet sallia.
Sade yltyi. Uudenlainen rytmi rummutti ikkunaruutuja. Ada rentoutui kuuntelemaan. Skyenflank. Nousten istumaan Ada katseli ympärilleen hämärässä huoneessa täysin vakuuttununeena kuullemastaan sanasta. Ada oli yksin huoneessa. Ehkä hän oli torkahtanut?
Skyenflank, niin outo sana. Mitähän se voisi tarkoittaa? Mökin kirjahyllyssä oli vanha sanakirja, mutta skyenflankille ei löytynyt merkintää. Se ei kuitenkaan kuulostanut uudelta sanalta. Sähköttömässä mökissä ilman nettiyhteyttä Ada ei voinut tarkistaa sanan merkitystä kännykästäkään.
Ada kirjoitti sanan muistikirjaansa ja alkoi systemaattisesti tulkita sitä. Flank saattaisi viitata pihvilihaan tai johonkin, joka oli skyenin puolella. Skye-saari oli meressä Skotlannin lähistöllä, mutta tuntui kaukaa haetulta. Hajamielisesti Ada piirteli muistikirjan sivulle.
Sade jatkui. Ada hymyili ajatellessan kuinka mökin pieni kotipuutarha sai vettä suoraan taivaalta. Vahva sisäinen tarve kasvattaa ainakin osa omasta ruoastaan oli toinen asia jota Adan ystävät eivät oikein ymmärtäneet. Ympäröivän luonnon monimuotoisuus ja oma osallisuus siihen oli tärkeää, mutta vaikeampaa asetella sanoiksi.
Ihaillen sadepisaroiden muodostamaa pitsiä ikkunaruuduissa, Ada antoi ajatustensa vaeltaa veden elintärkeisiin ominaisuuksiin. Ilma vettä ei olisi elämää – se oli kuin taikaa.
Olet vakavassa vaarassa. Sinun täytyy paeta välittömästi, koska meitä ei ole tarpeeksi taistelemaan tätä uhkaa vastaan!
Hän ei ymmärtänyt viestiä! Kokoonpanooamme on muutettava.
Sadpisaroiden poljenta muuttui jälleen. Ada alkoi naputtaa muistikirjansa kantta, pohtien pystyisikö hän toistamaan rytmin tai ainakin osan siitä. Päällekkäisten rytmien vaihtelu teki rytmin seuraamisen kovin vaikeaksi. Pian Ada totesi myös rytmin kirjoittamisen olevan mahdoton tehtävä, monimutkaisuus myös esti rytmin pilkkomisen pienemmiksi paloiksi. Harmi, että Adan muusikkoystävä, jonka tarkoituksena oli vierailla mökillä viikonloppuna, oli juuri nyt soittamassa keikalla. Hän olisi varmasti nauttinut kokemuksesta. Ada yritti tallentaa sateen musiikkia puhelimeensa, tietäen että muusikkoystävä innostuisi kuulemastaan. Tallennuksen laatu oli pettymys, mutta ehka ystävä saisi siitä joitakin ideoita.
Ada tunsi olonsa levottomaksi. Tämän kadenssin ymmmärtäminen oli jostain syystä erittäin tärkeää, siitä Ada oli aivan varma. Sitten hän nauroi itselleen liioittelun vuoksi. Täällä sateet tulivat ja menivät. Muut ajattelivat maan luoteisosaa jatkuvasti sateisena, vaikkei se ollut totta. Ada ei muistanut koska sade olisi jatkunut koko päivän.
Nojaten tyynyihin Ada päätti rentoutua ja nauttia sateesta niin kauan kuin se kesti. Pilvien välissä oli jo näkyvissä sinistä taivasta.
Missä muut ovat? Puhallettuna pohjoiseen, kun vastanoussut tuuli halusi kokeilla voimaansa? Sehän on mieletöntä! Tällä kertaa me häviämme!
Ada sulki silmänsä. Yhtäkkiä hän oli huolissaan, peloissaan. Sana skyenflank ja liekkien nielemä maailma täyttivät hänen mielensä. Mistä se saattoi tulla? Hän nousi istumaan ja katsoi ympärilleen. Takassa ei vielä edes ollut tulta, eikä missään jälkeäkään savusta. Ada harkitsi puuliiterissä käymistä. Takkatuli täydentäisi sadpäivän nautinnon. Ehkä hetken päästä, pian, kun sade lakkaisi. Toistaiseksi torkkupeitto riitti peittämään hartiat ja pitämään hänet lämpimänä.
Tällä ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta paeta palavasta metsästä, jos hän ei lähde juuri nyt! Lukumäärä on ainoa vahvuutemme! Liekit nuoleskelevat jo tämän metsän kaakkoisosaa tien molemmin puolin.
Yhtäkkiä Adan mielen täytti palava tarve tietää, oliko sanalla Skyenflank mitään merkitystä. Intuitioon luottaminen oli Adalle melko uusi asia, joten hän harkitsi vielä hetken ja sitten nousi tuolistaan. Sade oli yltynyt, mutta Ada ei halunnut sateenvarjoa, vaan halusi tuntea sateen ihollaan. Astuessaan ulos Ada henkäisi yllätyksestä sadepisaroiden osuessa iholle ja päälaelle. Vahva ymmärrys Skyenflankin tarkoituksesta täytti hänen mielensä. Se oli konsepti, liian abstrakti ja kokonaisvaltainen mahtuakseen yhteen sanaan, silti täysin ymmärrettävä.
Kuuletko minua? Sano että kuulet! Annan henkeni saadakseni tämän viestin sinulle!
Ada katsoi ylös ja hymyili sateelle, levittäen käsivartensa syleilläkseen sadepisaroita. Hän toivoi voivansa kiittää pisaroita henkensä pelastamisesta. Nopeasti Ada nappasi avaimet ja puhelimen, vilkaisten ympärilleen mökissä kyynelmilmin, kenties viimeisen kerran. Hän rakasti mökkiään niin kovin paljon. Mutta nyt hänen oli paettava.